Keskiviikkona sain pukeutua taas ihanaan iltapukuun.
Valitettavasti hovikuvaaja ei ollut paikalla ja joudutte taas tyytyyn näihin ihaniin vessapeilikuviin. Pahoittelut. Toivottavasti saan tästä puvusta vielä paremman kuvan joskus napattua, mun mielestä puku on niin ihana, että se ansaitsee oman postauksensa.
Puku on siis äidin vanha ja sain sen pari kuukautta sitten mummiltani. Kyseessä on aivan upea täyspitkä musta puku, joka istuu lähes täydellisesti, vaikka sille ei oo tehty mitään. Edessä on upea hopeinen kirjailu ja perhoshihat mahdollistaa soittamisen ja soittoasennon erittäin hyvin.
Hihoissa on myös tommoset tupsut ja pienet halkiot.
Konserttimeikin pyrin pitään hillittynä ja siistinä, rajaukset teen hieman vahvemmin kuin normaalisti. Ja tukka on aina korkeella ponnarilla, koska yours truly ei sen kummosempiin kampaajasuorituksiin kykene. Pitänee harjotella joku helppo nuttura jossain vaiheessa.
Konsertti oli Aleksanterin kirkossa, joka oli loistava paikka sinfoniaorkesterin konsertille.
Pääsin soittaan tolleen kivasti ihan joulukuusen viereen :D
Konserttipäivissä on kyllä jotain omanlaistansa taikaa ja odotusta. Ehkä se on hienon juhlapuvun ansiota, tai ehkä nostalgiaa siitä kun on koko lapsuutensa katsonut vanhempien torstai-iltaisia konserttivalmisteluita: äitiä upeassa tummanvioletissa iltapuvussa ja isää pingviinipuvussa, eli frakissa. Tiedä häntä mutta this is what I love the most.
Mua kiinnostaa hirveästi, että onko siellä ruudun toisella puolella muita joilla on tausta klassisessa musiikissa? Ois kiva kuulla teidän kokemuksia, instrumenttikokeiluja tai jakaa ikuisia traumoja jostain 5-vuotiaan viulun vingutuksesta :D
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti