First week of school

Nyt on eka kouluviikko pulkassa ja fiilis erinomainen! Olin ihan intona jo etukäteen kun tajusin että saan ostaa pitkästä aikaa taas koulutarvikkeita (kyniä!), uuden kalenterin, ja pakata kamppeeni koulureppuun. Kuvasta vois päätellä et oon menossa ekaluokalle, mut niinhän mää toisaalta oonkin :')

Tän vuoden kalenteriin oonkin aika tyytyväinen, ja kanteen pääs tietty Rumpali ♥. Ja Bambi-teema jatkui kouluvihkon kannessa, johon liimasin ton kuvan. Penaalista löytyy Pilotin maailman parhaita kuulakärkikyniä. Kyllä, oon kynähifistelijä ja mun penaali on aina ihan ääriään myöten täynnä. Sitähän ei koskaan tiedä jos vaikka piirtelyinto iskee kesken tunnin :'D

Tää kuva taitaa olla sunnuntailta, mut ekan koulupäivän asu oli myös aikalailla tommonen. Shortsit oli samanlaiset mut siniset ja päällä oli kans pitsibiker, jonka ansiosta meinasin sulaa.

Mut kaikkein tärkein työväline mulle on koulussa tietty tää yks jättikokoinen soitin.

Soitin on 70-luvulla rakennettu ja kulkenu monen epäonnisen basistin matkassa. Melkonen palapeli,  kun miettii että tää on pariinkin otteeseen kasattu melko pienistä puupalasista takas kasaan. Toivon niin paljon että mun aikana tälle ei tapahdu mitään onnettomuutta, tää on nimittäin kirjaimellisesti melkosen soiva peli!

Pieni paniikki meinas kyllä hiipiä hihaan kun oon pitäny tässä kesällä vähän semmosta luovaa taukoa leirin jälkeen ja tuntuu että muut on soittanu raivolla koko kesän. Mut eiköhän se tästä, vaikka uusien biisien harjottelu onkin alussa aina melkosta tuskaa ja hikeä. Oon muuten erityisen innoissani kans siitä että pääsen vihdoin pianotunneille! Ja jos hyvin käy, saan todennäköisesti piano-opetusta koko opintojen ajan (3 vuotta). Siinä ajassa ei mun nakkisormet tuntien mitään Chopiniä loihdita, mutta hirvee into mulla ois kyllä tässäkin soittimessa edetä niin pitkälle kuin rahkeet vaan riittää.

Mulla on ollu ihmeen vapaa olo siitä lähtien kun koulu alko. Tietty meillä on vielä ihan lyhyitä päiviä, mut silti on jotenkin ollu mahtavaa ymmärtää, että mää vihdoin teen sitä juttua mikä on mulle tässä maailmassa tärkeintä, ja oon hymyilly kun lukujärjestys on täyttyny vaan kaikesta kivasta ja mielenkiintosesta. Ehkä mua tavallaan ahdisti se, kun oon vielä nuori, et oisin jumiutunu mun duuniin ja havahtunu joskus 20 vuoden päästä tallaavani edelleen niitä samoja käytäviä. 

Oon tosi onnellinen, et oon tehny kaiken tän työn mun unelmien eteen, ja oon valmis sitä työtä jatkaan edelleen ihan sata lasissa. Ette voi vaan tietää millanen fiilis tää oikeesti on kuuden vuoden haahuilun jälkeen. Olin jossain vaiheessa tosi epätoivonenkin et musta ei tuu ikinä mitään koska oon kuitenkin luova ihminen ja sitä luovuutta mun täytyy päästä purkamaan myös työssäni, eikä mulla ollu pienintäkään hajua miten se käytännössä vois tapahtua. 

Mutta vaikka tän mun alani löysinkin, on sen muoto hahmottunu mulle ihan vasta viime aikoina ja monen mutkan ja harhapolun kautta. En ois koskaan uskaltanu kuvitellakaan, että voin oikeasti kehittyä tämmöstä vauhtia näin vaativan soittimen ehdoilla, saatika et oisin oikeasti joskus valmistumassa ammattimuusikoksi. Mut ihmeitä tapahtuu, ja tän opetus kai oli että uskaltakaa luottaa niihin hulluimpiinkin unelmiin ja muistakaa myös tehdä kaikkenne niitten unelmien eteen, koska muuten ei koskaan voi saavuttaa mitään. Kaikki on loppupeleissä teistä itsestänne kiinni.